Ohita
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.

Uutinen -

​Aivoinfarkti lisää veritulppavaaraa

Aivoinfarktiin sairastunut on lähikuukausien aikana altis sairastumaan myös laskimo- ja keuhkoveritulpille. Sairastumisvaara on jopa parikymmenkertainen. Tuoreet tutkimustulokset tulevat Norjasta.

Tutkimuksessa oli mukana 30 000 norjalaista. Heitä seurattiin vajaan 16 vuoden ajan. Lähes 1 400 sairastui seurannan aikana aivoinfarktiin ja yli 700 sai joko laskimo- tai keuhkoveritulpan. Veritulppavaara oli suurimmillaan ensimmäisen kuukauden aikana aivoinfarktista ja koholla vielä 1–3 kuukautta sairastumisesta. Sen jälkeen vaara kuitenkin pieneni nopeasti.

Tutkijat katsoivat, että aivoinfarkti oli itsenäinen veritulpan riskitekijä. Riskiin vaikuttivat myös muut sairastumiseen liittyvät seikat, kuten esimerkiksi pitkään jatkunut liikkumattomuus aivoinfarktin jälkeen.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä. 

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).