Ohita
Kuva Tapani Romppainen.
Kuva Tapani Romppainen.

Blogikirjoitus -

​Sydämestä sydämeen – järjestötyön ydin

Etelä-Pohjanmaan sydänpiirin lehden etusivun otsikko on Syrämmestä sydämeen. Lehdessä kerrotaan piirin monipuolisesta toiminnasta vuoden aikana. Lehden anti herätti – jälleen kerran – pohtimaan järjestötyön valtavaa myönteistä merkitystä.

Pohdintaa siivittää se, että juuri nyt sekä Sydänliitto että sen piirit käyvät syyskokouksissaan läpi mennyttä ja suunnittelevat tulevaa. On siis hyvä pohtia, miksi meidän työmme on niin valtavan tärkeää.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan merkitys ja hyöty ovat kiteytettävissä kolmeen pääteemaan. Ne ovat 1) Tiedon tuottaminen, 2) edunvalvonta, 3) vertaistuen tuottaminen.

Ei pidä myöskään vähätellä järjestöjen työllistävää vaikutusta, vaikka järjestöjen toiminta lepääkin pitkälti vapaaehtoistoimijoiden aktiivisuuden varassa.

  • Tiedon tuottaminen: Sydänpotilas tarvitsee tietoa mistä oikein on kysymys ja mitkä ovat hoitovaihtoehdot? Samoin tarvitaan tietoa siitä, miten voidaan ennaltaehkäistä sydänsairauksia. Sitä tietoa tarvitsevat tulevaisuudessa myös kunnat ja maakunnat, joiden tehtäviin ennaltaehkäisy sisältyy lakisääteisesti nyt ja tulevaisuudessa.

Tämän tehtävän toteuttamiseen meitä sydänväkeä auttaa Sydän-lehti, joka täyttää peräti 60 vuotta. Onnittelut siitä ja kiitos SYDÄNtyöstänne Sydän-lehden väki!

  • Edunvalvonta: Nyt jos koskaan on ajankohta, jolloin vaikutetaan tulevaan sote-uudistukseen. Maakuntahallinnossa on varmistettava lähipalvelujen säilyminen. Palveluketjut on saatava tulevaisuudessa sujuviksi ja valinnanvapaus koskemaan myös sydänpotilaita. Myös sydänpotilaan sosiaaliturva vaatii edunvalvontaa.
  • Vertaistuki: Parasta apua ja tukea sydän- ja verisuonitauteihin sairastuneelle on toinen saman kokemuksen omaava. Hän, jos joku, pystyy tukemaan elämänvaiheiden läpi. Toki sitä tekevät myös ammattihenkilöt eri hoito-organisaatioissa.

Sitä sydänjärjestötyö on – sydämestä sydämeen työtä. Järjestö myös työllistää, mutta suurin merkitys on vapaaehtoisella toiminnalla. Sydänliitossakin tärkeä työ perustuu ihmisten pyyteettömään työhän sydäntyön puolesta. Lämmin kiitos kaikille siitä.

Itsenäisyyden Suomi 100 -juhlavuosi lähestyy loppuaan. Juhlavuoden teema Yhdessä on ainakin meillä Sydänliitossa ja sen yhdistyksissä otettu aina vakavasti.

Yhdessä rakennamme myös tulevaisuutta. Minä ja Sinä – syrämmestä sydämeen!

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).