Ohita
Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax. Kuva Tiina Eloranta.
Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax. Kuva Tiina Eloranta.

Blogikirjoitus -

Olohuonetentti – itsenäisyyden juhlavuoden uusi terveysteko

Sydänliitolle tärkeä Yksi elämä, yhdessä Aivoliiton ja Diabetesliiton kanssa, on suurten muutosten edessä. Vuosi 2017 on nykymuotoisen yhteistyön huipennus. Sen aikana terveystalkoot eri muodoissaan leviävät laajemmalle ja syvemmälle kuin koskaan. Tähänastinen työ on varsinkin viime vuoden osalta tuottanut valtavan määrän terveyskontakteja, -tapahtumia, -viestintää ja -tekoja. Yksinomaan keväinen Unelmien liikuntapäivä kosketti satoja tuhansia suomalaisia. Ja nyt itsenäisyytemme juhlavuonna se paisuu kokonaiseksi Unelmien liikuntavuodeksi, joten vaikuttavuus tulee monikertaistumaan.

Yksi elämä -prosessissa moni terveyshanke on jalostunut todelliseksi kestohitiksi. Selkeimmin tämä näkyy Sydänliiton Neuvokas perhe -ohjelmassa, jota jo nyt käyttää noin puolet Suomen neuvoloista ja jonka maan hallitus valitsi yhdeksi terveyden edistämisen kärkihankkeeksi vuosiksi 2017 ja 2018. Kärkihankkeen on määrä saattaa Neuvokas perhe kaikkien lapsiperheiden ulottuville. Malli on osoittanut vaikuttavuuteensa jo monessa kunnassa, joten on hienoa, että maamme hallitus tunnisti ja tunnusti sen voiman.

Yksi elämä toivottavasti laajenee nykyistä useamman kansaterveysjärjestön yhteisponnistukseksi vuodesta 2018 eteenpäin. Sitä ennen kuitenkin tehdään juhlavuodesta 2017 ikimuistoinen. Terveystyön parhaat hankkeet eivät kuitenkaan rajoitu yksittäisen juhlavuoden riemuksi, vaan ovat kauaskantoisempia. Siitä esimerkkinä on Yksi elämän kuntavaalikampanja, jonka on määrä tehdä jokaisesta Suomen kunnasta terveystalkoiden mallikunta.

Kuntavaalit pidetään 9.4.2017. Sote-uudistus tullee voimaan 1.1.2019. Uudet valtuustot tulevat olemaan historiallisen suuressa roolissa sen suhteen, miten kukin kunta hoitaa sille ”jäävän” terveyden edistämistyön, kun varsinaiset terveyspalvelut siirtyvät kesken vaalikauden maakuntiin. Tähän työnjakoon liittyy sekä suuria mahdollisuuksia että monta potentiaalista sudenkuoppaa. Jo se, että terveydenhoidon ammattilaiset siirtyvät lähes kokonaan pois kunnan palveluksesta, muuttaa merkittävästi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnittelua, toimeenpanoa ja pahimmassa tapauksessa rahoitustakin. Myös lyhytnäköinen hyötylogiikka muuttuu. Uudessa sote-maailmassa kunnan on nähtävä roolinsa terveyden edistäjänä, vaikka työn rahalliset hyödyt korjaa maakunta, jonka kontolle kuuluvat sairastuneiden hoitokulut.

Yksi elämä on päättänyt tehdä kaikkensa, että asiat kääntyvät parhain päin. Siksi olemme miettineet kenttäväellemme keinon ”pelastaa” oma kunta terveyden edistämisen mallikunnaksi haastamalla eri puolueiden ehdokkaat puhumaan juuri oman kunnan teoista terveyden edistämiseksi. Julkaisemme tammikuussa nipun rahanarvoisia esimerkkejä siitä, kuinka terveyden edistämisestä syntyy moninkertaisia säästöjä. Näiden esimerkkien ja selkeiden neuvojen avulla teemme helpoksi kutsua muutamia ehdokkaita eri puolueista olohuoneeseen, kerhotilaan, kirjastoon tai kahvilaan puhumaan rahasta eli terveyden edistämisestä. Kaikille ehdokkaille, jotka sitoutuvat terveystalkoisiin, tullaan antamaan mahdollisuus myös profiloitua asian edistäjäksi www.terveysehdokas.fi -sivulla.

Tulette kuulemaan näistä olohuonetenteistä vielä lisää lähempänä vaaleja. Mutta jo nyt halusin herätellä meidät kaikki miettimään, mitä juuri minä tai me voimme tehdä sen eteen, että omassa kunnassa asiat sujuvat sote-uudistuksen jälkeen hyvin. Hatun nosto jo nyt kaikille, jotka ryhtyvät itse ehdokkaiksi. Me muut toivottavasti innostumme jonkun ehdokkaan tukiryhmäläisiksi tai järjestämään olohuonetentin, jossa terveysehdokkaista otetaan mittaa.

Tuskin kenelläkään tentin järjestäjällä tulee olemaan ongelmia saada ehdokkaita mukaan. Näissä olohuonetenttien terveystalkoissa on mukana Yksi elämän lisäksi Lääkäriliitto, Hammaslääkäriliitto, Tehy, SuPer ja Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto. Merkittävät ehdokkaat vakuuttuvat tämän taustajoukon osaamisesta ja asian tärkeydestä. Jos joku vielä epäröi, on hyvä paljastaa, että viime eduskuntavaaleissa olohuonetentteihin osallistuneet pääsivät huomattavissa määrin kansanedustajaksi. Rohkaistukaa tenttaamaan!

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Liittyvä sisältö

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).