Ohita
Marja Kytömäki. Kuva Tapani Romppainen.
Marja Kytömäki. Kuva Tapani Romppainen.

Blogikirjoitus -

​Ladattuja akkuja ja latautunutta tunnelmaa

Koska viimeksi pyysit ystävän kävelylle? Ehkä osallistuitte Suureen Suomalaiseen Kävelykouluun. Vai onko teillä sydänyhdistyksen kävelyryhmä niin kuin Hämeenlinnan miehillä? Tai käyskentelet mieluummin itseksesi metsässä kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainosen tapaan?

Käveleminen on monella tavalla hyvä liikuntamuoto. Sitä voi tehdä omaan tahtiin, mutta yhtä hyvin seurassa. Se ei edellytä kalliita välineitä – hyvillä kengillä pääsee pitkälle.

Kävelylle olivat lähdössä myös Tampereen sydänkerholaiset, joiden vieraana olin Sydänviikon maanantaina. Sorsapuiston kävelylenkki oli heidän ohjelmassaan keskiviikkona.

Kävely on minunkin juttuni. Aika ajoin on päästävä vilinästä metsän rauhaan. Kerään kyllä myös sieniä ja marjoja silloin, kun niitä kuuluukin kerätä, mutta saalis ei ole pääasia.

Olen kävellyt kerran vähän pitemmänkin matkan. Parin viikon taipaleella Espanjassa ranskalaista reittiä Santiago de Compostelaan tavoitteellinen tikittäminen tasaantui kuin itsestään meditatiiviseksi vaellukseksi.

Jos pelkkä kävely tuntuu tylsältä, nyt on hyvä tilaisuus lähteä kokeilemaan, olisiko golf oma laji. Tänä kesänä kuudella paikkakunnalla toteutettava Sydän-golfturnaus tarjoaa myös mahdollisuuden lähteä tutustumaan lajiin, jos se ei ole entuudestaan tuttu. Sydänyhdistyksille turnaus on hyvä tilaisuus esitellä omaa toimintaa golfin harrastajille.

Niille, joiden veri virtaa kiihkeämmin, tanssi on ehkä luontevampi tapa nostaa sykettä, hakea yhteyttä muihin ihmisiin ja omaan sisimpään. Kerromme tässä lehdessä myös tanssin terveysvaikutuksista ja esittelemme sekä jumpaksi jalostettua lavatanssia että perinteisen tanssilavan, joka on aloittanut yhteistyön sydänyhdistyksen kanssa.

Penkkiurheilijoiden urheilukesään tarjoamme pari kotimaista tärppiä. Suunnistusväki kokoontuu kesäkuussa Lappeenrantaan, jossa Jukolan Venlat ja veljekset juoksevat Sydänmerkki-aterioiden voimalla. Keskellä kesää kannattaa lähteä Vantaalle katsomaan ja kannustamaan suomalaisia elinsiirtourheilijoita EM-kisoihin. Tunnelmaan pääsee lukemalla jutun Lotta Pukkilan valmistautumisesta kisoihin.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Liittyvä sisältö

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).